Tunteita ei saa tukahduttaa. Ne eivät kuitenkaan saa ottaa päätöksentekoa valtaansa; ihminen ei saa ajatella tunteilla. Jos tunteet sokaisevat järjen, johtaa se epärationaaliseen toimintaan, joka ei ole elämisen arvoista.
Lue kirjoitus →Blogi
Hyvejohtajuus.fi
Monille järki ja tahto riittävät varsinkin liike-elämässä. Mutta tällä tavalla eläminen on kuin istua jakkaralla, jossa on vain kaksi jalkaa: tasapainoa voi pitää kyllä vähän aikaa, mutta asento on epäluonnollinen ja rasittaa liikaa. Lopulta ihminen väsyy ja sortuu. Hän kaatuu. Miksi? Koska ihminen tarvitsee tunteita. Tunteet muodostavat olennaisen osan olemuksestamme, minuudestamme. Ilman niitä ei voi olla onnellinen.
Lue kirjoitus →Kategoriat
Kun kirjoitetaan hyvästä johtajuudesta, usein on tapana hakea esimerkkejä julkisuuden henkilöistä. Tarvitsemme kuitenkin esimerkkejä myös tavallisen kansan parissa eläneistä henkilöistä, jotka ovat toteuttaneet johtajuutta arkielämässään. Tässä on eräs tarina.
Lue kirjoitus →Kategoriat
Jussi Ruokomäki kirjoitti tämän Hyvejohtajuus-blogin alkuvuosina loistoartikkelin valittamisesta. Tai oikeastaan valittamatta olemisesta. Artikkeli on vuodelta 2009. Kun näin vuosiluvun, kaksi ristiriitaista ajatusta tuli mieleeni. Ensimmäinen reaktio oli ”Vautsi, blogi on jo niin vanha… hienoa!”. Sitten seurasi ”Oohh minäkin olen tulossa vanhaksi…”.
Lue kirjoitus →Kategoriat
”Enthusiasm” (innostus) on neljäs ”e”, jota tarvitaan erinomaisuuden saavuttamiseksi
Lue kirjoitus →Kategoriat
Työyhteisön erinomaisuuden resepti: tuottavuus (efficiency), tehokkuus (efficacy) ja etiikka (ethics). Mutta mikä onkaan tärkeä neljäs 'e'?
Lue kirjoitus →Kategoriat
Yksi hyvän johtajan tuntomerkki on nöyryys. Sillä tarkoitetaan totuudessa elämisen tottumusta. Ihminen, joka tekee päätöksiä tämän perusteella, tekee hyviä päätöksiä.
Lue kirjoitus →Kategoriat
Kalevala-eepoksen Sampo jauhoi rahaa, viljaa ja suolaa. Unohtuiko listalta jotakin?
Lue kirjoitus →