Coaching on yhä enemmän muodissa. Se voi auttaa ihmistä kehittymään järjestelmällisellä tavalla. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, mitä lisäarvoa hyvejohtajuus voi tuoda coachingille.
Management-guru Sumantra Ghoshal kirjoitti vuonna 2005 artikkelin ”Bad Management Theories are destroying Good Management Practices”, joka julkaistiin Academy of Management Learning and Education -lehdessä. Artikkelin mielenkiintoa nostaa se, että Ghoshal ehti kuolla ennen artikkelin julkaisemista. Niinpä kirjoitusta voidaan pitää gurun testamenttina.
Artikkelissa Ghoshal syyttää huonoja johtamisteorioita siitä, että ne synnyttävät huonoja käytäntöjä. Huonot johtamistavat tekevät toimitusjohtajasta henkilön, joka johtaa ylhäältä päin, keskittyy kontrolloimaan ja käskemään alaisiaan, on kiinnostunut ainoastaan kovista arvoista ja on valmis mihin tahansa saadakseen liikevoittoa ainoana tavoitteenaan osakearvon nostaminen.
Edellisen kehityksen seurauksena työyhteisössä vallitsee luottamuspula. Työntekijöistä tuntuu, että heidän vapauttaan rajoitetaan, ja siksi heidän motivaationsa laskee.
Sellainen työyhteisö on sisäisessä rappiossa.
Olen aina sanonut, että jokaisen täytyy usein kysyä itseltään viisi tärkeää kysymystä, joihin täytyy osata vastata:
- Mistä pidän?
- Mitä minun tulee tehdä?
- Miten voin tehdä sen?
- Mitä osaan tehdä parhaiten?
- Miksi teen?
Olen tällä hetkellä Nairobissa, jossa opetan liike-elämän etiikkaa ja johtajuutta. Osallistuin viime viikolla koulun järjestämään mielenkiintoiseen coaching-tapahtumaan. Seminaarissa ollessani ajattelin aiemmin mainitsemaani artikkelia ja huomasin, kuinka paljon hyvejohtajuus voi tarjota coachingilleGhoshalin kuvaaman skenaarion välttämiseksi.
Kun työnantaja päättää sijoittaa rahaa, jotta työntekijä saa kalliin coachin, tavoitteena on tehostaa kyseisen henkilön työskentelytapoja. Monesti siis keskitetään kysymyksiin, mitä minun tulee tehdä ja miten voin tehdä sen. Siihen toki liittyy, mitä osaan tehdä parhaiten. Pysytään siis Ghoshalin tuomitsemassa kehässä. Edelleen on olemassa se vaaraa, että kyseisestä henkilöstä tulee susi, joka tavoittelee pelkästään tehokkuuden lisäämistä ja voiton maksimointia.
Yhtä tärkeitä – jopa tärkeämpiä – ovat kysymykset, ”mistä pidän” ja ”miksi teen sitä, mitä teen”. Nämähän liittyvät suoraan motivaatioon, josta Ghoshal oli viime kädessä huolestunut.
Miksi teen sitä, mitä teen? Mikä on minun tavoitteeni? Mikä ohjaa toimintatapojani?
Kohta tulee joulu ja sen kanssa uusi vuosi. Ottakaamme joulukiireiden jälkeen vähän irti joulurauhasta pohtiaksemme näitä kysymyksiä. Apuna pohdiskelussa voimme käyttää hyvejohtajuuden pilareita: nöyryyden ja suurisieluisuuden hyveitä sekä niistä kumpuavaa mission tunnetta.
Mikä minussa on vahvempaa: kunnianhimo, eli oman kunnian tavoittelu, vai intohimo palvella? Olenko tavoite- vai missio-orientoitu ihminen? Keskitynkö enemmän tulokseen vai siihen johtavaan prosessiin?
Kun onnistun kääntämään tavoitepainotteisen ajattelutapani missiopainotteiseksi, löydän kysymyksistä ”mitä minun tulee tehdä” ja ”miten voin tehdä sen” uusia vivahteita. Lopputulos on tärkeä, mutta esiin nousee myös kysymys, kehitynkö ihmisenä ja autanko muita kehittymään. Huomaan, ettei minua kehitä lopputulos vaan tapa, jolla saan aikaan lopputuloksen. Huomaan, että nöyryys ja suurisieluisuus kannustavat minua harjoittamaan muita hyveitä kuten rohkeutta, oikeudenmukaisuutta ja itsehillintää. Niillä teen, mitä minun tulee tehdä, uudella, paremmalla tavalla. Tehokkuus väistyy ihmisyydelle, susi ihmiselle.
Hyvecoaching on mitä sopivin ympäristö auttaa ihmisiä pohtimaan näitä kysymyksiä ja harjoittamaan hyveitä, joilla motivaatio ja luottamus työpaikassa kasvavat. Ja jos jollekin tämä ei riitä, hänkin voi viettää joulua rauhassa: tehokkuus kasvaa myös.