Juutalaisuudessa oli omat säädöksensä kansan sosiaaliturvan tukemiseksi. Alkukristilliset yhteisöt lisäsivät puolestaan omat ohjeensa. Yhteisöjen tuli tukea esimerkiksi leskiä, joilla ei ollut muita huoltajia. Mutta jos leskellä oli lapsi tai lastenlapsia, tuli heidän oppia täyttämään velvollisuutensa vanhempiaan kohtaan.
Esimerkki juutalais-kristillisestä sosiaaliturvasta
Juutalaisuudessa oli omat säädöksensä kansan sosiaaliturvan tukemiseksi. Alkukristilliset yhteisöt lisäsivät puolestaan omat ohjeensa.
Yhteisöjen tuli tukea esimerkiksi leskiä, joilla ei ollut muita huoltajia. Mutta jos leskellä oli lapsi tai lastenlapsia, tuli heidän oppia täyttämään velvollisuutensa vanhempiaan kohtaan. Tässä yhteydessä on käytetty myös ilmaisuina mm. korvattava vanhemmilleen heidän aikanaan tekemänsä vaivat/ maksamaan vanhemmilleen heidän hyvän työnsä.
Pääperiaatteena oli, että jokaisen oli pidettävä huolta perheeseensä kuuluvista. Tämä tarkoitti yleensä laajennettua perhettä (mm. isovanhemmat). On mielenkiintoista, että huolenpitoon liittyi myös murheen kantaminen omaisistaan.
Yhteisön oli yhteisesti pidettävä huolta sellaisista leskistä, jotka olivat vailla yhtään huoltajaa ja olivat yli 60 vuotiaita. Heillä piti olla hyvä ”työtodistus”, josta näkyi, että he olivat hoitaneet oman työnsä hyvin, kasvattaneet omat lapsensa ja kaikin tavoin toimineet yhteisössä vaikeuksissa olevien hyväksi.
Nuorempia leskiä ei otettu yhteisön sosiaaliturvan piiriin paristakin syystä. Ensiksi leskiä oli niin paljon, ettei yhteisön sosiaaliturva riittänyt kaikille leskille. Toiseksi, suruajan jälkeen, yleensä nuorten leskien mielenkiinto suuntautui uuteen avioelämään. Tällöin oli järkevää, että he jatkaisivat aktiivista työtä, eivätkä jäisi sosiaaliturvan ylläpidettäväksi. Pelättiin myös sitä, että liiallisen vapaa-ajan ja huolettomuuden vuoksi heistä tulisi laiskoja, juoruilevia ja muiden asioihin puuttuvia.
Yhteisön tarjoaman sosiaaliturvan rajoituksena oli myös se, että jos jollakin aktiivityöiässä olevalla oli kodissaan leski, oli hänen itsensä pidettävä leskestä huolta niin, ettei yhteisöä rasitettu.
Tämän sosiaaliturvan toteuttajille ja valvojille oli mm. seuraavanlainen ohje: ketään ei saanut suosia, vaan annettuja ohjeita tuli soveltaa puolueettomasti, eikä omien mieltymystensä mukaan.
Miksi kehittyneissä maissa sosiaaliturva on ulkoistettu yhteiskunnalle?
Syiden ja seurausten tarkempi analysointi vaatisi jo useamman artikkelin, joten esitän vain muutamia ajatuksia.
Varmaankin yhteiskunnan materiaalinen vaurastuminen on luonut edellytyksiä yhteiskunnan osuuden kasvattamiselle. Mutta samalla on tapahtunut asennoitumisen voimakasta muuttumista yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Yksilön oikeuksia ja vapauksia on laajennettu ja yksilön velvollisuuksia on siirretty yhteiskunnalle. Myös niin, että yksilön lisäksi pienten yhteisöjen kuten perheiden velvollisuuksia on vähennetty. Perheiden vastuun ulkoistamisesta oli mielenkiintoinen artikkeli Helsingin Sanomien 22.11.09 sunnuntain mielipidesivulla.
Em. materiaalinen vaurastuminen ja erityisesti sen yksisilmäinen tavoitteleminen, on luonut yhteiskunnan erilaisine säädöksineen ja lakeineen, jossa perinteisen ruohonjuuritason sosiaaliturvan harjoittaminen on vaikeaa. Tässä kehityksessä ovat kaikki olleet mukana, niin kansaa edustavat kuin heitä äänestäneetkin.
Mitä tekemistä hyveillä on sosiaaliturvan perustana?
Mitä hyveitä yksilöllä tulee olla, jotta hän voi olla mahdollisimman hyvin tukemassa ihmisten sosiaaliturvaa?
Jos olet työssäkäyvä aikuinen tai perheellinen, mieti mistä sinun tulisi vastata ja mitä edellytyksiä se sinulta vaatisi.
Jos olet nuori opiskelija ja perheetön, kartoita samoin oma alueesi.
Jos olet teini-ikäinen tai sitä nuorempi ja satut lukemaa tätä artikkelia, mieti omalta osaltasi mihin yhteisöön sinä kuulut nyt ja mitkä ovat sinun mahdollisuutesi vaikuttaa.
Kerrataan hyveet Hyvejohtajuus-kirjan (Providentia 2009) mukaan. Luettelen ne liitettyinä valmiuksiin ja kykyihin, joita tarvitaan sosiaaliturvan tukemiseksi.
Ihmisillä, joiden vastuulla on suunnitella ja toteuttaa yhteisön sosiaaliturvaa tulee olla viisautta tehdäkseen oikeita ja kestäviä päätöksiä. Samoin vanhemmat tarvitsevat viisautta ohjatakseen perheenjäseniään vastuulliseen ja kantavaan elämäntapaan.
Erityisesti kansakunnan päättäjät tarvitsevat rohkeutta valita oikean suunnan ja säilyttää sen eikä sortua epärealistisiin vaalilupauksiin, vaikka äänestäjät painostaisivatkin. Yhtä lailla vanhemmat tarvitsevat rohkeuttapitääkseen perheen kurssissa.
Sekä johtajat että vanhemmat tarvitsevat itsehillintää voidakseen toteuttaa kussakin tilanteessa rakentavimmat ja tärkeimmät toimenpiteet eikä antaa mielihalujensa ja tunteidensa viedä mukanaan.
Jokainen ihminen on jossakin määrin johtamisen kanssa tekemisessä. Tällöin on tietenkin olennaista, että toimii oikeudenmukaisesti. Oli kyseessä sitten vastuun ja oikeuksien jakaminen tai ottaminen.
Aikamme tarvitsee erityisesti sellaisia johtajia ja vanhempia, jotka eivät ole kyynisiä tai elämään leipäätyneitä, vaan kannustavat sekä itseään että lähimmäisiään suurisieluisuuteen. Suurisieluisuuden hyve auttaa tavoittelemaan aidosti hyvää ja jaloa perheen, lähiyhteisön ja ihmiskunnan parhaaksi.
Ihmisillä, joille on annettu valtaa, tulisi muistaa, että valtaa ei ole vallan vuoksi, vaan sen vuoksi, että sitä käytetään toisten hyväksi. Tässä nöyryydenhyve varjelee vapautumaan itsekeskeisyyden vaarasta.
Monien mielestä Pohjoismaiden tarjoama sosiaaliturva on maailman paras. Mutta eikö sellainen sosiaaliturva ole parempi, joka kestää suuretkin maailman muutokset?
Olennaista ei olekaan rakentaa jotain erityistä sosiaaliturvaa vaan kannustaa yhteisön jokaista jäsentä harjoittamaan hyveitä. Yhteisön jokaisen jäsenen hyveellinen toiminta luo parhaan sosiaaliturvan.