Perfektionisti tähtää parhaaseen, mutta kasvattaakin helposti vain itsetyytyväisyyttään. Etsiessään muiden ihmisten kiitosta perfektionistia ohjaa pelko. Lapin vaellus opettaa, mistä löytyvät lääkkeet: tie aitoon ja pysyvään onnellisuuteen käy nöyryyden ja suurisieluisuuden kautta.
Syksyllä Lappi kutsuu. Olin viime viikolla Kevon luonnonpuistossa patikoimassa. Kuten edellisinäkin vuosina Lapin kokemus oli mahtava: pitkiä kävelymatkoja, vesisadetta, kipeytyneet jalat, kuivaa muonaa ja huonoa pikakahvia.
Lapissa arvomaailma näyttää kääntyvän ylös alas. Huomaa pärjäävänsä niin vähällä, että paluu arkeen tuntuu olevan täynnä turhamaisuuksia. Heti tulee tulva ristiriitaisia ajatuksia. Niitä tuli jo patikoidessa. Silloin pidin mukavaa helsinkiläiselämää liian helppona. Helsingissä taas pidän erämaahenkeä hulluutena.
Näin käy joka vuosi.
Ajomatka Helsingistä Kevolle on pitkä. Seura oli hyvää, joten matka taittui yllättävän nopeasti. Silti oli paljon aikaa ajatella asioita. Muistin jossakin vaiheessa sähköpostiviestin, jonka oli saanut Alexandre Havardilta. Viestin lopputervehdys oli: ”Paras on aina parempi!”
Lause oli jo silloin pannut miettimään, mutta vasta nyt aloin pohtia sitä syvällisemmin ajokilometrien kertyessä. Minua askarrutti lähinnä kysymys ”mikä on paras?” Kysymys jäi kaikumaan jatkuvasti vaelluksen aikana.
Tämänkaltaisilla retkillä järjestelmällisyys on kaiken a ja o. Silti yhtä tärkeää on osata joustaa ja hyväksyä, että joskus asiat menevät vähän sinnepäin.
Lapissa kokeilin, kuinka täydellisesti vaelluksen yksityiskohdat, kuten trangian tiskaaminen, ruoan valmistaminen ja rinkan pakkaus, kannattaa toteuttaa. Huomasin etten hallitse ympäristöäni täydellisesti: kaikki ei mennyt aina ihan suunnitelmien mukaan. Samalla havaitsin, kuinka vahvasti perfektionisti-minä nousi kapinaan.
Siperia opettaa mutta Lappi on myös kova koulu.
Uskallan sanoa, että perfektionismi on sairaus tai ainakin asennevamma. Perfektionismi muodostaa ison haasteen onnellisuudelle. Perfektionisti on harvoin tyytyväinen omaan tai muiden työhön, sillä se voidaan tehdä aina paremmin.
Perfektionisti on huomattavan tuloshakuinen ihminen: häntä kiinnostaa enemmän lopputulos kuin prosessi. Tästä syystä perfektionisti ei elä nykyhetkeä täysillä. Hän on kärsimätön, sillä hän haluaa nähdä parasta tulostaan. Hän ei nauti työtä tehdessään, hän ei nauti prosessin aikana vaan hän tulee tyytyväiseksi vasta, kun näkee hyvän tuloksen.
Perfektionisteja on joka lähtöön. Periaatteessa kaikki perfektionistit hakevat parasta, erinomaisuutta. Sanoisin kuitenkin, että useimmat hakevat ehkä tiedostamatta erinomaisuuden sijasta omahyväisyyden kasvattamista: pikemminkin kuin tyytyväisiä hyvään tulokseen he haluavat olla tyytyväisiä itseensä.
Tämä johtuu siitä, että usein perfektionismiin liittyy tarve saada muilta suosionosoituksia. Perfektionismin kautta henkilö saattaa omalla erinomaisuudellaan – tiedostamatta sitä itse – pyrkiä saamaan muiden hyväksynnän ja arvostuksen.
Tämän seurauksena perfektionisti pitää työtä tehdessään muiden mielipiteitä ja reaktioita jatkuvasti mielessään, sillä hän pelkää muiden kritiikkiä. Toisin sanoen pelko eikä niinkään erinomaisuuden tavoittelu saa viime kädessä perfektionistin olemaan perfektionisti.
Pelon vallassa on vaikea olla onnellinen.
Perfektionistin onnellisuus perustuu muiden mielipiteisiin. Mutta mielipide ei ole lopullinen totuus, vaan se on ainoastaan mielipide. Aito ja pysyvä onnellisuus löytyy yksin siitä, mikä on totta.
Perfektionistilta siis puuttuu usein aitoutta, sillä hänelle muiden ihmisten mielipiteet muodostavat kriteerin erinomaisuudelle. Aitouden puute sekä riippuvuus muiden mielipiteistä saavat perfektionistin pakenemaan usein vastuutaan päätöksenteon hetkellä.
Perfektionisti hakee niin paljon taustatietoja, hän analysoi tilannetta niin syvästi, että hän voi väittää, ettei hän voinut päättää tai tehdä toisin: kuka tahansa muu hänen tilanteessaan olisi tehnyt samoin. Häntä ei siis saa arvostella.
Kun perfektionisti ajattelee, ettei hän eikä kukaan muu voisi päättää tai tehdä toisin, hän ei pakene ainoastaan omaa vastuutaan. Perfektionisti pakenee silloin myös omaa vapauttaan.
Palattuani Helsinkiin luin uudestaan Havardin sähköpostin. Sen verran ristiriitaisia ajatuksia oli vaelluksen aikana syntynyt. Huomasin Havardin olevan oikeassa: paras on todellakin parempi. Sanalla paras Havard tarkoittaa sopivinta kullekin hetkelle. Miten löydämme joka tilanteessa sopivimman? Siihen auttaa etenkin viisauden hyve.
Perfektionistille suurisieluisuus ja nöyryys ovat erityisen tärkeitä: aito erinomaisuuden tavoittelu syntyy suurisieluisuudesta. Nöyryys puolestaan on viime kädessä totuus. Nöyryys auttaa meitä myös hyväksymään haavoittuvuutemme. Se on ensiaskel aidolle elämälle.
Lapissa joutuu pärjäämään vähällä. Siellä sataa, on kylmä ja nälkä. Silloin perustarpeet ovat todella aitoja. Lapissa ei ole sijaa teeskentelylle. Lapissa perfektionismi väistyy aitouden edestä.