Mitä ”johtamisen Alzheimer” tai ”eksistentiaalinen skitsofrenia” tarkoittavat? Nämä ovat sairauksia, jotka voivat pahasti heikentää minkä tahansa organisaation tehokkuutta.
Johtamisguru ja kuuluisan ”Johtamisen tulevaisuus” teoksen tekijä Gary Hamel kirjoitti viime huhtikuussa Harvard Business Reviewiin artikkelin, jossa hän viittaa paavi Franciscuksen Vatikaanin kuurialle pitämään puheeseen.
Puheessa paavi Franciscus varoitti Vatikaanin hallinnon johtajia ja virkamiehiä johtamisen viidestätoista sairaudesta, jotka voivat tarttua jokaiseen johtoasemassa olevaan.
Olin lukenut Franciscuksen alkuperäisen puheen aiemmin. Se oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Siksi olen Gary Hamelille kiitollinen siitä, että hän osasi antaa sille vastakaikua sekä soveltaa sitä yritysmaailmaan.
Päätin seurata Gary Hamelin esimerkkiä ja jakaa Hyvejohtajuus.fi:n lukijoiden kanssa Franciscuksen ajatuksia. Sitä varten olen lyhentänyt ja muokannut sekä Franciscuksen puhetta että Hamelin kirjoitusta.
Johtamisen sairaudet ovat siis seuraavat:
1) Taipumus ajatella, että olisimme kuolemattomia, immuuneita tai korvaamattomia. Tämä aiheuttaa sen, että laiminlyömme tarpeen säännöllisiin tarkastuksiin.
Tämä tauti vaivaa niitä, jotka kuvittelevat olevansa herroja ja hidalgoja muiden yläpuolella, eivätkä muiden palvelijoita. Kyseinen sairaus juontaa juurensa vallanhimosta ja ylemmyyskompleksista.
Se on narsismia, joka saa ihastuneena katselemaan vain omaa peilikuvaansa, pystymättä näkemään muiden kasvoja, varsinkaan kaikkein heikoimpien ja puutteenalaisimpien kasvoja. Lääke tähän sairauteen, tähän ruttoon, on nöyryyden asenne.
2) Ylenmääräinen kiireessä eläminen. Tämä sairaus vaivaa niitä, jotka uppoutuvat työhönsä ja unohtavat levätä välillä.
Jos laiminlyö lepohetket, seuraa stressiä ja levottomuutta. Lepo on välttämätöntä ja tarpeellista, kun työ on saatu päätökseen. Tähän asiaan on suhtauduttava vakavasti: vietä aikaa perheesi kanssa, pidä pyhäpäivät lepohetkinä, jolloin palaudut rasituksesta.
3) Henkinen ja emotionaalinen ”jähmettyminen”, lamaannus. Tätä esiintyy johtajilla, joilla on kivisydän.
He ovat ”jäykkäniskaisia”; he ovat ajan kuluessa menettäneet sisäisen rauhansa, huomiokykynsä ja toisista välittämisen kykynsä ja piiloutuvat paperikasojen taakse. He ovat muuttuneet A4:sten suoltajiksi, eivätkä ole enää myötätunnon miehiä tai naisia.
On vaarallista menettää inhimillinen herkkyys, joka tekee mahdolliseksi sen, että voimme itkeä surevien kanssa ja riemuita riemuitsevien kanssa! Sillä voi tapahtua niin, että sydämemme muuttuu kovaksi, emmekä enää kykene rakastamaan niitä, jotka ovat lähellämme.
Humaani johtaja on sellainen, joka on nöyrä ja epäitsekäs, antelias ja avokätinen.
4) Liiallisen suunnittelun ja funktionaalisuuden tauti. Jos johtaja suunnittelee kaiken viimeistä piirtoa myöten, ja kuvittelee että täydellisen suunnitelman avulla asiat tulevat loksahtamaan paikoilleen, hänestä tulee kirjanpitäjä tai toimistopäällikkö.
Asiat pitää valmistella hyvin, mutta ei tule langeta kiusaukseen eliminoida spontaaniuutta ja onnenpotkuja, jotka ovat aina joustavampia kuin mikään inhimillinen suunnitelmallisuus.
Saamme tartunnan tähän tautiin, koska on helppoa ja mukavaa jäädä omiin jämähtäneisiin ja muuttumattomiin toimintatapoihimme.
5) Huonon koordinoinnin tauti. Joskus johtajat menettävät kykynsä yhteisöllisyyteen, jolloin tiimi kadottaa kykynsä toimia harmonisesti ja menettää tasapainonsa.
Siitä syntyy orkesteri, joka tuottaa pelkkää melua: sen jäsenet eivät tee työtä yhdessä ja he menettävät toveruuden ja yhteenkuuluvuuden hengen. Kun jalka sanoo kädelle: ”en tarvitse sinua”, tai käsi sanoo päälle: ”minä määrään”, syntyy vaivautunut ja ahdasmielinen ilmapiiri.
6) Eräänlainen ”johtamisen Alzheimerin tauti”. Tämä tarkoittaa, että kadotamme muistista ne, jotka ovat ravinneet, kannustaneet ja tukeneet meitä omalla tiellämme.
Tämän voimme nähdä niissä, jotka ovat kadottaneet muiston tapaamisistaan suurten johtajien kanssa, jotka ovat inspiroineet heitä.
”Johtamisen Alzheimerin” tunnistamme niissä, jotka ovat täysin uppoutuneita nykyhetkeen, omien mielitekojensa oikkuihin ja päähänpinttymiinsä. He rakentavat muureja ja rutiineja ympärilleen, ja heistä tulee yhä enemmän itse rakentamiensa epäjumalien orjia.
7) Keskinäisen kilpailun ja turhamaisuuden tauti. Kun antamamme vaikutelma, työsuhde-etumme ja tittelimme muodostavat elämämme tärkeimmän päämäärän, unohdamme keskeiset velvollisuutemme ja tehtävämme johtajina – ”ettemme tekisi mitään itsekkäästi tai omahyväisesti, vaan nöyrästi, pitäen muita parempina kuin mitä itse olemme”.
Johtajina meidän ei tule ottaa huomioon ainoastaan omia intressejämme, vaan myös muiden.
8) Eksistentiaalinen skitsofrenia. Tämä tauti vaivaa niitä, jotka viettävät kaksoiselämää, joka on sellaisen ulkokultaisuuden hedelmä, joka vaivaa tyypillisesti keskinkertaisia ja niitä, joiden emotionaalista tyhjyyttä mikään saavutus tai nimike ei voi paikata tai täyttää.
Tämä on sairaus, joka usein iskee niihin, jotka eivät enää ole suoraan yhteydessä asiakkaisiin tai ”tavallisiin” työntekijöihin. He ovat rajoittaneet huomionsa byrokratiaan, ja ovat täten menettäneet yhteyden todelliseen elämään, todellisiin ihmisiin.
9) Juoruilun, nurisemisen ja kostamisen tauti. Tämä on vakava sairaus, joka alkaa vaivihkaa, ehkä pelkkänä jutusteluna, ja saa otteen ihmisestä, tehden hänestä ”rikkaruohojen kylväjän” ja monessa tapauksessa kylmäverisen työtovereidensa maineen pilaajan.
Tämä asenne on ominainen pelkureille, joilla ei ole rohkeutta puhua suoraan, vaan he puhuvat toisten selän takana. Olkaamme varuillamme juoruilun terroria vastaan!
10) Esimiesten mielistely. Tämä on niiden sairaus, jotka mielistelevät esimiehiään siinä toivossa, että saavuttaisivat heidän suosionsa.
He ovat pyrkyryyden ja opportunismin uhreja. He kunnioittavat henkilöitä enemmän, kuin organisaation laajempaa tehtävää. He ajattelevat ainoastaan sitä mitä he voivat itselleen saada, eivätkä sitä mitä heidän pitäisi antaa. He ovat pikkusieluisia persoonia, onnettomia ja pelkästään oman kurjan itsekkyytensä innostamia.
Tauti voi tarttua myös esimiehiin, kun he yrittävät saavuttaa alaistensa lojaalisuuden, mutta lopputuloksena on epäterve rikostoveruus.
11) Välinpitämättömyyden tauti. Tässä tapauksessa johtaja ajattelee vain itseään, ja menettää aidoille ihmissuhteille ominaisen rehellisyyden ja lämminhenkisyyden.
Tämä voi tapahtua monella tavalla: kun asioista eniten tietävä ihminen ei jaa tietoaan muiden, asiasta vähemmän tietävien työtoverien kanssa, tai kun kateuden tai katalan juonittelun takia iloitset toisille sattuneista vahingoista sen sijaan, että auttaisit heitä nousemaan ja rohkaisisit heitä.
12) Jurous. Tämän sairauden voi nähdä noissa synkissä ja happamissa ihmisissä, jotka ajattelevat, että tullakseen vakavasti otetuksi täytyy luoda kasvoille melankolinen ja tiukka ilme, sekä kohdella muita – varsinkin niitä, joiden ajattelemme olevan meitä alempana – ankaruudella, töykeästi ja ylimielisesti.
Todellisuudessa ankaruus ja rankka, steriili pessimismi ovat usein pelon ja turvattomuuden oireita. Johtajan täytyy yrittää olla kohtelias, rauhallinen, innostunut ja iloinen. Hänen pitää olla henkilö, joka tuo iloa ympärilleen, minne tahansa hän meneekin. Iloinen sydän säteilee vastustamatonta iloa, joka tarttuu muihin: se on heti itsestään selvää!
Näin ollen johtaja ei koskaan saisi menettää tätä iloista ja huumorintajuista asennetta, ja kykyä nauraa myös itselleen, joka tekee ihmisistä rakastettavia, jopa vaikeissa tilanteissa. Kuinka paljon hyvää tekeekään kunnon annos huumoria!
13) Rohmuamisen tauti. Tätä tapahtuu silloin kun johtaja yrittää täyttää eksistentiaalista tyhjyyttä sydämessään hamstraamalla materiaalisia asioita, ei siksi että todella tarvitsisi niitä, vaan tunteakseen olonsa turvalliseksi.
On totta, ettemme voi tästä elämästä lähtiessämme ottaa mukaamme mitään aineellista, koska kuten sanotaan, ”käärinliinassa ei ole taskuja”, eivätkä kaikki keräämämme rikkaudet koskaan kykenisi täyttämään tuota tyhjyyttä; päinvastoin, ne tekevät siitä entistä syvemmän ja pohjattomamman.
Tavaroiden haaliminen vain kasvattaa taakkaamme ja näin vääjäämättä hidastaa kulkuamme!
14) Sisäpiirien sairaus. Tämä tarkoittaa, että kuulumisesta johonkin suljettuun klikkiin tulee voimakkaampi mahti kuin kaikkien kanssa jakamastamme yhteisestä identiteetistä.
Myös tämä sairaus alkaa aina hyvistä aikeista, mutta ajan kuluessa se tekee jäsenistään orjia ja muuttuu syöväksi, joka uhkaa organisaation harmoniaa ja saa aikaan valtavan määrän pahaa, varsinkin niille, joita kohtelemme ulkopuolisina.
15) Mahtailun ja itsensä esille tuomisen sairaus. Tätä tapahtuu, kun johtaja muuttaa oman palvelutehtävänsä vallaksi, ja käyttää tätä valtaa materiaalisen voiton saavuttamiseksi, tai saadakseen entistä enemmän valtaa.
Tämä on sellaisen henkilön sairaus, joka kyltymättä yrittää haalia valtaa ja tämän saavuttaakseen on valmis muiden panettelemiseen, parjaamiseen ja saattamiseen huonoon maineeseen. He nostavat itsensä näkyville, näyttääkseen muille, että he ovat kyvykkäämpiä kuin muut.
Tämä tauti saa aikaan paljon vahinkoa, koska se saa ihmiset pitämään oikeutettuna minkä tahansa keinon käyttämistä tavoitteiden saavuttamiseksi, usein jopa oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden nimessä!
Mieleeni tulee eräs johtaja, joka soitti toimittajille kertoakseen keksimiään henkilökohtaisia ja luottamuksellisia asioita kollegoistaan. Häntä kiinnosti ainoastaan se, että hän saattoi nähdä itsensä lehden kansikuvassa, koska tämä sai hänet tuntemaan itsensä voimakkaaksi ja valovoimaiseksi, aiheuttaen samanaikaisesti suurta vahinkoa muille ja koko organisaatiolle.
Oletko sinä terve johtaja? Käytä listaa johtajuuden sairauksista arvioidaksesi kuntoasi johtajana. Asteikolla yhdestä viiteen, kuinka paljon…
– Tunnen olevani alaisiani parempi?
– Havaitsen epätasapainoa työn ja muun elämän välillä?
– Korvaan muodollisuudella todellisen inhimillisen läheisyyden?
– Luotan liikaa suunnitelmiin ja liian vähän intuitioon ja improvisaatioon?
– Annan liian vähän aikaa muurien murtamiseen kuin siltojen rakentamiseen?
– Jätän säännöllisesti tunnustamatta sen mitä olen velkaa opastajilleni ja muille?
– Olen liian tyytyväinen työsuhde-eduistani ja etuoikeuksistani?
– Eristäydyn pois asiakkaista ja alimman tason työntekijöistä?
– Aliarvioin muiden saavutuksia ja motiiveja?
– Osoitan tai rohkaisen liialliseen alistumiseen ja orjalliseen nöyristelyyn?
– Pidän omaa menestystäni tärkeämpänä kuin muiden?
– Epäonnistun hauskan ja ilontäyteisen työilmapiirin ylläpitämisessä?
– Osoitan itsekkyyttä palkintojen ja kehujen jakamisessa?
– Rohkaisen enemmän klikkiytymiseen kuin yhteisöllisyyteen?
– Käyttäydyn muiden mielestä itsekeskeisellä tavalla?
Vuoden lopun kynnyksellä Franciscuksen ajatukset voivat auttaa meitä pohtimaan, mitä meissä on parannettavaa johtajina ja ihmisinä.