Tässä blogissa johtaminen ja johtajuus on innokkaasti pyritty erottamaan toisistaan eri argumenteilla. Tässä kirjoituksessa pyritään vaihteeksi sovintoon. Ratkaisu oli kolikonheitossa.
Nyky-Suomessa puhutaan johtamisesta aamiaispöydälle asti. Johtamistaitoja vaaditaan melkein jokaiselta, joka pyrkii mihin tahansa työhön. Jos jossakin syntyy kriisi – olkoon poliittinen tai taloudellinen – kriisi on johtamisessa. Siksi oppilaitoksissa johtaminen on yhä kasvava oppiaine, joka on vakiinnuttanut paikkansa valtio-opin niin kuin tuotantotaloudenkin tutkinnoissa.
Mutta sehän on selvä asia, että jotta yhteiskunta tai työyhteisö kehittyisi tarvitaan hyviä johtajia ja hyviä alaisia. Siksi johtamistaitojen rinnalle ovat nousseet alaistaidot. Millainen on hyvä alainen? Kysymykseen ei ole nyt tarvetta vastata, koska tässä blogissa on aiemminkin puhuttu aiheesta.
Johtamis- ja alaistaidot. Niiden nostaminen samalle tasolle on tuonut minulle valoa toiseen kysymykseen, nimittäin johtamisen ja johtajuuden väliseen eroon. Myös tässä blogissa on puhuttu aiheesta aiemmin.
Blogissa on esimerkiksi sanottu, että johtaminen liittyy tekemiseen, kun johtajuus taas koskee olemista: johtaminen viittaa kysymykseen, ”miten saan muut tekemään, mitä heidän tulee tehdä?” ja johtajuus viittaa pikemminkin luonteeseen, henkilökohtaiseen karismaan.
Toisen sanoen, johtaminen ja johtajuus eivät ole sama asia. Nämä termit saavat englanniksi aivan toisistaan poikkeavia nimiä: johtaminen on management ja johtajuus leadership.
Siitä huolimatta, mitä blogissa on aiemmin sanottu, en lähtisi tässä vaiheessa väittämään, että johtaminen ja johtajuus ovat eri asia vaan sanoisin pikemminkin, että jälkimmäinen sisältää ensimmäisen. Aito johtajuus on kuin kolikko, jolla luonnollisesti on kaksi puolta. Toinen on johtaminen ja toinen on alaistaidot. Kummallakin puolella henkilökohtainen johtajuus on tarpeellista. Sekä päälliköt että alaiset ovat kutsutut johtajuuteen. Kun siihen pyritään yhteiskunnan tai työyhteisön kaikilla tasoilla, se kukoistaa ja kantaa pysyvää hedelmää.
Edellinen näkökulma edellyttää sellaista johtajuusoppia, joka palvelee sekä päälliköitä että alaisia. Hyvejohtajuus sopii hyvin kuvioihin. Hyvejohtajuuden mukaan johtajuus on yhtä kuin henkilökohtainen erinomaisuus. Kokonaisvaltaisella ihmiskuvallaan ja ”luonne vs. temperamentti” -erottelullaan hyvejohtajuus tarjoaa jokaiselle henkilökohtaisen kehityksen kentän. Vastassa on oma minä. Johtajuus ei ole suhde (ainoastaan) muihin vaan (varsinkin) minuun itseeni.
Hyvejohtajuuden näkökulmasta aidoksi johtajaksi tullakseen ei tarvitse siis valita kruunaa eikä klaavaa. Kummallakin puolella saa koko kolikon.