Blogi
Tahtomisen taito

Epäonnistumista on kehuttu aika menestyksekkäästi. Sillä on jopa oma nimikkopäivä. Silti kukaan ei tahdo epäonnistua. Paras keino siihen on oppia tahtomaan. Miten tahtoa voi vahvistaa?

Santi Martinez

Santi Martinez

TJ, johtajuuskouluttaja, partner
19.10.2020

Keskustelen usein nuorten kanssa heille tärkeistä arvoista. Yllätyn usein huomatessani, että nuorille tärkeät arvot ovat melko perinteisiä. Ensimmäisenä listassa on monesti velvollisuuksien täyttäminen.

Vähän aikaa sitten keskustelin toisen aikuisen kanssa, joka oli pannut merkille saman. Meillä molemmilla oli ristiriitaisia tunteita. Aina on ilouutinen se, että velvollisuuksien täyttäminen on nuorille tärkeää. Toisaalta on laajaa näyttöä siitä, ettei tuo arvo aina toteudu nuorten elämässä.

Keskustelumme siirtyi muihin aiheisiin kuten sitoutumiseen ja aitoon tahtomiseen.

Yksi yhteiskuntamme suurista haasteista on nykyihmisen vähäinen kyky sitoutua. Tämä näkyy ihmissuhteissa niin yksityiselämässä kuin yritysmaailmassakin. Se näkyy myös yhteiskuntatasolla.

Sitoutumisen puute paitsi, että se vahingoittaa paljon ihmisiä, on kallista yhteiskunnalle.

Mietin, mikä on sitoutumisen puutteen takana. Syitä löytyy varmasti paljon mm. siitä, että vapaus ymmärretään väärin sekä siitä tosiseikasta, että nykyään nuoret saavat paljon asioita liian helposti eikä heidän tarvitse aina ponnistella tavoitteidensa eteen.

Kun pohdiskelin tätä kysymystä, tulin ajatelleeksi, että monessa ihmisessä sitoutumisen puutetta suurempi ongelma on tahdon puute.

Elämässäni olen kohdannut ihmisiä, joiden yksinkertaisesti on erittäin vaikea tahtoa. He näyttävät ponnettomilta. Kyse ei ole päättämättömyydestä. Ongelma on jo aikaisemmassa vaiheessa: heissä ei ole aidosti tahtoa. He sanovat: Olisi kiva, että näin ja näin… tai jos voisin, tekisin niin…, mutta he eivät tee mitään, jotta haaveista tulisi totta.

Sellaisten ihmisten tahdolta puuttuu muskeleita. Heidän tahtonsa on koomassa.

Tahdon puute on erittäin vaarallista. Tahdottomuus on pikkusieluisuuden lähisukulainen. Tahdottomuus on suurimpia syitä tehottomuudelle. Tahdottomuus on aikaansaamattomuuden äiti.

Koska on siis hyvä treenata tahdon voimaa, esittelen tässä muutamia vinkkejä, jotka voivat auttaa.

  1. Tee ensin tehtäväluettelo asioista, jotka haluat tehdä. Päätä, että tahdot tehdä kaikki asiat, jotka olet luetteloon kirjoittanut. Jotkut asiat saattavat toteutua lähitulevaisuudessa ja toiset paljon myöhemmin.
  2. Aseta joka asialle aikatavoite: milloin se pitää tehdä. Muista, ettei aina riitä tietää, mihin mennessä se pitää olla tehty. Täytyy päättää, milloin asia tehdään.
  3. Kerro itsellesi, mitä haluat saada aikaan sillä asialla ja aseta itsellesi laadullinen tavoite. (Esim. haluan juosta maratonin neljässä tunnissa tai haluan osata koodata oman kotisivun Javalla.)
  4. Pane tehtävät tärkeysjärjestykseen sekä jaottele ne tärkeisiin ja kiireellisiin. Varaa kullekin joukolle aikaa.
  5. Puhu niistä asioista kun-muodossa äläkä jos-muodossa.
  6. Kirjoita myös not-to-do -lista asioista, joita et voi tehdä, koska resurssit (esim. aika) eivät riitä. Näin opit keskittymään ja priorisoimaan.
  7. Tarkasta tehtäväluettelo säännöllisesti. Näin opit tuntemaan itsesi ja tietämään, mitä aidosti haluat ja mitä et. Siirrä sopivasti asiat tehtäväluettelosta ”en tahdo” -luetteloon ja opi sanomaan itsellesi: En aidosti halua tätä.
  8. Kerro suunnitelmistasi: joitakin ihmisiä auttaa se, että he kertovat muille omista tavoitteistaan. Julkinen julistus auttaa sitoutumaan. Toisille taas sopii tehdä asioita yksin. Näin he oppivat tahtomaan kenenkään tietämättä: tämä luo heihin aitoutta. Mieti, kumpi auttaa sinua eniten.
  9. Ajaudu tilanteisiin, joissa tahdon tila usein ratkaisee ja/tai säännöllisyys on tärkeää. Esim. liikunnan harrastaminen on tässä hyvä asia.

Julistan tänään sodan tahdottomuudelle itsessäni ja niissä, joista välitän! Kuka lähtee mukaan?

Kategoriat

Hyvejohtajuus.fi