Blog
Ahneudella on monet kasvot, joista kaikki eivät näy

Ahneus on yksi niistä ominaisuuksista tai motiiveista, joista on vaikea mennä sanomaan mitään varmaa ilman syvällistä ymmärräystä sekä ihmisluonnosta yleensä että yksittäisestä ihmisestä.

Markku Lepojärvi

Markku Lepojärvi

Educator
2.3.2020

Edellisessä artikkelissani kirjoitin hiukan ihmisten toimintaan liittyvistä olettamuksista. Kaikkien ihmisten, varsinkin johtaja-asemassa olevien, on syytä oppia tuntemaan ihmisluonnetta. On sekä itsensä että työyhteisön johtamiselle erittäin hyödyllistä tietää mahdollisimman paljon ihmisluontoon liittyvistä lainalaisuuksista.

Lainalaisuuksien tuntemisesta on hyötyä vain tiettyyn pisteeseen asti. Yhtä tärkeää on tuntea ihmiset yksilöinä.

Ahneus on yksi monista ominaisuuksista, jonka huomaaminen ei aina ole helppoa ja yksinkertaista. Paradoksi: ahneus ja pyyteetön palvelu voivat ilmetä samoina tekoina. Selitän, mitä tarkoitan.

Ahneus liitetään hyvin usein rahaan. Eikä ihme, sillä rahasta puhutaan paljon. Monet haluaisivat sitä aina vaan lisää ja ovat valmiita tavoittelemaan sitä tavalla tai toisella.

Rahanhimoa pidetään kristillisessä historian perinteessä pahana. Tämä pohjaa siihen, että siitä on erikseen raamatussa varoitettu painavasti.

Vallan tavoittelua  pidetään lähes yhtä pahana ja ahneuden merkkinä.

Nämä ovat ehkä näkyvämpiä ahneuden ilmentymiä. Mutta ahneus voi ilmetä myös hyvältä ja jopa hyveiltä näyttävinä ominaisuuksina. Otan muutamia esimerkkejä.

Työpaikalla, jossa on töissä useita työntekijöitä, voi tavata hyvin monenlaisia ahneuden ilmentymiä.

Ahkeruutta pidetään hyveenä, mutta toisinaan ahkeruuden taustalta voi paljastua haitallisia tiedostamattomia motiiveja.

Joku saattaa tehdä ahkerasti pitkää työpäivää. Johtaja on tällöin tyytyväinen, työ sujuu, asiakkaat saavat palvelua ja tuotteita luvatuissa aikatauluissa tai jopa aikaisemmin.

Päällisin puolin kaikki näyttää olevan hyvin, mutta ahkeran työntekijän työhön uppoutumisen motiivina saattaa olla pysyä poissa ikäviltä perheen velvollisuuksilta. Pitkässä juoksussa tällainen ahkera työntekijä ajaa itsensä ja myös perheensä henkisesti loppuun.

Ahkeruuden taustalla saattaa olla myös vallanhalua. Kun teen enemmän, saan valtaa suhteessa muihin työntekijöihin.

Näennäistä ja toimivaa ahkeruutta voi myös ruokkia kateus. Kateus on vaarallinen voimavara ja sen hyödyntäminen yrityksen tuottavuuden lisäämisessä on hyvin lyhytnäköistä. Kateus pitemmän päälle kun vie kalatkin järvestä.

Johtajien tuleekin tietää, kenelle voi ja kannattaa antaa lisää tehtäviä ja valtuuksia ja kenen työmäärää ja tehtäviä kannattaa rajata. Oikeat valinnat ovat sekä työntekijälle että työpaikalle hyödyksi, erityisesti pitkällä aikavälillä.

Ahneudella on myös muita kasvoja.

Ahkeran työnteon rinnalla pidetään myös oman vapaa-ajan vaalimista tärkeänä.

Lisätyötehtäviä jaettaessa toiset ovat halukkaita ottamaan lisätyötä vastaan varsinkin jos se lihottaisi palkkapussia, toiset taas mielellään luopuisivat osasta työmäärää, vaikka se laihduttaisi palkkapussia.

Aina ei ole kyse joko mustavalkoisesta halusta saada lisää rahaa tai vaatimattomasta tyytymisestä pienempään työmäärään ja -palkkaan. Sekä lisää haluamisen että vähään tyytymisen taustalla saattaa olla joko tervettä halua tai ahneutta. Toiset ahnehtivat lisää rahaa ja toiset lisää vapaa-aikaa.

Ahkeruuden, vallan, kateuden, rahan ja vapaa-ajan pahuus tai hyvyys ei aina ole ilmeistä. Jos niitä määritellään yksittäisinä ominaisuuksina, voidaan sortua oletuksiin tai vääriin johtopäätöksiin, jotka eivät perustu totuuteen.

Ihmisen tekoja työpaikalla ja hänen elämäänsä tulee tarkastella kokonaisuutena.

Ahneudessa on kyse asenteesta.

Asenne on se, miten suhtaudumme ympäristöömme. Se, miten suhtaudumme perheemme jäseniin, läheisiimme, sukulaisiimme, työtovereihimme, asiakkaisiin ja muihin ihmisiin kertoo asenteestamme. Onko se rakentavaa, uutta synnyttävää vai syökö se muilta ja sitä myöten myös meiltä itseltämme.